Deopahar – hiljainen vastarinta

Paikalliset asukkaat ovat pitkään kritisoineet Numaligarh Refinary Limitedin (NRL) toimia Kazirangan kansallispuiston läheisyydessä. NRL on Chempolis Oy:n yhteistyökumppani Assamissa. Kiista kehityksen suunnasta paikallisväestön ja öljynjalostamon välillä kärjistyy kysymykseen Deoparahin metsän kohtalosta. Metsään rajoittuva ja sinne laajentuva NRL Township, jalostamon henkilökunnan asuinalue sekä metsäluonnon turmeleminen monin eri tavoin uhkaa luonnonvaraisen metsän olemasaoloa ja sen kautta kulkevia villieläinten kulkureittejä. Asukkaiden mielestä öljynjalostamo ei millään voi korvata aiheuttamiaan menetyksiä asuinalueelle rakentamisensa perhos- ja lääkepuutarhan avulla. Paitsi ympäristön tuhoutumisesta asukkaat kantavat huolta myös vuosisataisesta kultturista, jonka kehtona Deopaharin metsä on toiminut.

Arvostelu kiihtyi tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla, kun NRL ryhtyi laajentamaan henkilöstönsä asuinaluetta Deopaharin metsään. Samalla se rakensi asuinalueen ja uuden golfkenttänsä ympärille muurin, joka estää villieläinten liikkumisen niiden luonnollisia kulkureittejä pitkin. Intian valtion ympäristötuomioistuin National Green Tribunal (NGT), vaati päätöksessään kesällä 2016 yhtiötä purkamaan muurin ja palauttamaan metsän sen alkuperäiseen tilaan.

Norsut muurilla. Kuvakaappaus videolinkistä: https://www.youtube.com/watch?v=Y0aPPmHdlgU

Kesällä 2016 paikalliset asukkaat julkaisivat videodokumentin, josta riipaisevalla tavalla käy ilmi heidän huolensa Deopaharin metsän ja Kazirangan kansallispuiston kohtalosta, niin luonnosta, eläimistä, kasveista kuin myös omasta tulevaisuudestaankin.

Dokumentissa paikalliset ihmiset kysyvät, keitä kehitys palvelee, meitä vai heitä. He sanovat, että jalostamon ja asuinalueen laajenusten myötä tuhansia vuosia vanha perintö hukataan muutamien ihmisten tuhlailevan elämäntyylin nimissä. Menetykset kohdistuvat paikallisiin köyhiin ihmisiin. Luonnon monimuotoisuus katoaa nopeammin kuin kukaan osasi kuvitellakaan, todetaan dokumentissa.

DEOPAHAR JA NRL TOWNSHIP

Deopahar on noin 130 hehtaarin laajuinen metsä Kazirangan kansallispuiston itäpuolella. Sen eteläpuolella on metsäisistä kukkuloista modostuva noin kymmenen neliökilometrin kokoinen, karbiheimon asuttama Karbi Anglon, karbien kukkulat.  Pohjoisessa ja lännessä Deopahar rajoittuu Kazirangan kansallispuistoon ja sen läpi kulkee villieläinten kulkureittejä, ns. norsukäytäviä Karbi Anglongiin ja itään Dhansiri -joelle. Idässä Deopaharia reunustaa NRL Township, joka on öljynjalostamon henkilökunnalleen rakentama luksusasuntoalue.

Vuonna 1999 Assamin osavaltio asetti Deopaharin ehdolle rauhoitettavaksi metsäalueeksi. Päätös tehtiin tilanteessa, jossa 93% Assamin luonnonvaraisista metsistä, Kazirangan kansallispuistoa lukuunottamatta oli vaarassa tuhoutua. Muiden luonnonmetsien kato on jatkunut tällä vuosituhannella, joten nykyisellään Deopahar muodostaa merkittävän alueen Assamin luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta.

Deoparahin metsässä on lukuisia harvinaisia kissaeläin-, matelija- ja perhoslajeja.   Metsästä on luetteloitu myös suuri joukko harvinaisia kasveja. Paikallisten ja muuttavien lintujen lisäksi rautaviiriöpuissa olevat villimehiläisten pesät kertovat Deopaharin metsän koskemattomuudesta.  Kun Assamin osavaltion vanhin suojeltu metsä, Nambor Reserve Forest suurelta osin tuhoutui, harvat jäljelle jääneet Hoolock gibboni -perheet löysivät turvallisen pakopaikan Deopaharista. Metsästä tuli myös tärkeä kauttakulkureitti eläimille, jotka siirtyvät Karbi Anglongiin ja sieltä Kazirangaan. Tämä metsätilkku tarjoaa nykyisin suojaa myös noin 200-300 luonnonvaraiselle norsulle.

Deopahar on yksi suosituimmista turistikohteista Assamissa. Intian ympäristö- metsä- ja ilmastonmuutosministeriö on listannut sen suojelluksi suunniteltujen alueiden joukkoon. Metsässä sijaitsevat noin 600-900 vuotta vanhat Shivan temppelin ja Lakhowgarthin linnoituksen rauniot. Viime lokakuussa Assamin osavaltion arkeologinen direktoraatti valitsi Deopaharin rauniot kunnostettavien arkeologisten kohteiden joukkoon. Deopaharin rauniot kertovat assamilaisten esi-isien, Ahom -kansan kulttuurista, mutta uusimpien tietojen ja lähistöltä löydettyjen raunioiden perusteella korkeakulttuuri alueella on huomattavasti vanhempaa.

Veistos Ahom -kuningaskunnan kaudelta Deopaharin metsässä sijaitsevilla raunioilla. Kuva Bornav27may.

Deopaharin metsään rajoittuva NRL:n työntekijöiden asuinalue, Numarligarh Township rakennettiin 1990-luvun lopulla öljynjalostamon toimihenkilöitä  ja työntekijöitä varten keskelle Assamin maaseutua.  Tasokkaan asuinalueen  tarkoituksena oli paitsi tarjota asuntoja, myös houkutella ammattitaitoista alan henkilökuntaa keskellä Assamin syrjäseutua sijaitsevalle uudelle öljynjalostamolle.  Yli puolet jalostamon työtekijöistä onkin lähtöisin Assamin osavaltion ulkopuolelta. Kuluvan vuosikymmenen alussa NRL haki lupaa asuinalueen laajentamiselle, vaikka sen väkiluku väheni edellisen kymmenen vuoden aikana vajaasta yhdeksästä tuhannesta runsaaseen kahteen tuhanteen asukkaaseen.

NRL:n mukaan asuinalueelta löytyy nykyisin koulun sekä sairaalan lisäksi monia mukavuuksia kuten kuntosali, tenniskenttä, uima-allasalueita, sekä puistoja ja kiistanalainen golfkenttä. Aluella on myös vuonna 1998 valmistunut Butterfly Valley, perhostensuojelualue. Sitä ylläpitää North East Institute of Science and Technology (NEIST) yhdessä NRL:n kanssa. Perhostensuojelualue perustettiin ympäristöluvan velvoitteiden ja öljynjalostamoon kohdistuneen kritiikin vuoksi. Suojelualueella lisääntyy ja elää tällä hetkellä noin 75 harvinaista perhoslajia. Suojelualueeseen sisältyy myös lääkekasvipuutarha "Smritibon", jossa kasvaa lähes 5 000 erilaista lääkekasvia. Sen tarkoituksena on ylläpitää lääkekasvien monimuotoisuutta alueella ja mahdollisesti kehitellä uusia lääkkeitä kasveista.

Keltainen orvokkiperhonen Kazirangan kansallispuistossa. Kuva Dr. Raju Kasambe.

NRL:n asuinalueen laajennus ei ole ainoa Deopaharin metsän säilymiseen kohdistuva uhka. Vuosien varrella metsää suojelemaan tarkoitettu rakennuskieltoalue, "No Development Zone" on ollut monenlaisten rikkomusten kohteena. Vuosikymmenen alussa metsään dumpattiin noin 50 tonnia muovijätettä.  Myös maanvaltaajat muodostavat uhan metsän luonnonympäristön säilymiselle. Metsään on rakennettu tiiliuuneja, kivimurskaamoja ja teekuivaamoita.  Assamin ympäristöviranomaiset ovat vaatineet näiden toiminnan lopettamista tai sallittujen toimintojen osalta muuttamista ympäristösäädösten mukaisiksi.

Tekemässään dokumentissa paikalliset asukkaat kysyvät, miten perhostensuojelualue ja lääkekasvipuutarha edistävät luonnon monimuotoisuutta, kun samoja lajeja löytyy luonnosta asuinalueen muurien ulkopuolelta.  Muurit myös estävät muiden kuin haluttujen ja asukkaiden viihdykkeksi hankittujen eläinten vapaan kulun alueella. Asukkaiden mielestä NRL on aiheuttanut enemmän peruuttamatonta tuhoa luonnon monimuotoisuudelle Deopaharin alueella kuin mitä se pystyy hyvittämään "luonnonsuojelutoimillaan".

Teksti:
Juha Holma
Vaula Martikainen

Vastaa